Osuipa käsiini Käkisalmen Sanomain Joululehti vuodelta 1920 ja siinä oleva Kaapre Tynnin kirjoittama artikkeli Nykyaikainen Inkeri.
Kaapre Tynni
Kaapre Tynni. Kuka hän oli?
Ne jotka ovat kiinnostuneet Inkerin historiasta, tuntevat Kaapre Tynnin. Hän osallistui myös Inkerin itsenäistymis- ja autonomiapyrkimyksiin, joiden epäonnistuttua hän joutui siirtymään Suomeen vuonna 1919.
Wikipedia kertoo:
Kaapre Tynni (26.10.1877 Kolppanan Ala-Sakoska – 3.02.1953 Helsinki) oli Kolppanan seminaarin 1896 – 1899 käynyt opettaja, joka aloitti työnsä Vallinginkylän koulussa Pietarin esikaupungissa. Tynni aloitti julkaista Uusi Inkeri -nimistä lehteä, jonka päätoimittaja hän oli ja joka lakkautettiin vuonna 1906 oikeuden päätöksellä. Nevan päätoimittajana hän toimi vuosina 1907 – 1910... Ylioppilastutkinnon Tynni suoritti 1912 Lappeenrannan yhteiskoulusta, jatkoi opiskeluaan Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1917. Hänestä tuli Kolppanan seminaarin johtaja 1917 – 1919.
Kaapre Tynnin kirjoitus on erittäin mielenkiintoinen, koska se on silminnäkijän kertomus Inkerin historiasta sadan vuoden takaa. Kaapre Tynnille tuo aika oli "Nykyaikainen Inkeri"! Näin hän otsikoi kirjoituksensa.
Inkeriläisten Raskas Kohtalo
Suomen suvun monista haarautumista Inkerinmaan suomalaisen väestön historiallinen kohtalo on varmaan muodostunut raskaimmaksi. Millainen on ollutkaan tämän kansan elämän vaellus muinoin, kun raudan raskaana painoi orjuuden kahle, kun inkeriläinen sieluineen ruumiineen oli valtaherran oma! Millainen olikaan se vielä äsken, kun kansan elämää kuristi virkavallan holhous, ja millainen onkaan se nykyään, jolloin mitä verisin väkivalta ja ryöstö hallitsevat maata ja jolloin tuhansia inkeriläisiä elää maanpakolaisuudessa, vailla oman kodin suojaa!
Inkeriläisistä voidaan sanoa tällä erää, niin kuin sanotaan raamatun pyhästä kansasta: katso, Raakel itkee lapsiansa eivätkä he enää palaa. Totisesti sangen usea Inkerin Raakel itkee tälläkin hetkellä lapsiansa tietämättä, palaavatko he ja milloin, itkee äidillisen sydämensä suurella surulla.
Kansallinen murhenäytelmä
Mutta niin järkyttävä kuin onkin meikäläisten maanpakolaisten asema, ei se ole muuta kuin yksi välikohtaus siinä kansallisessa murhenäytelmässä, joksi elämä Inkerissä on nykyisin muuttunut. Emme tahdo liioitella, mutta emme myös tahdo salata totuutta. Onhan Inkeriltä ryöstetty kaikki järjestetyn elämän edellytykset. Eihän kellään ole mitään varmuutta siitä, ettei hänen vaivalla hankkimaansa jokapäiväistä leipää häneltä ryöstetä milloin hyvänsä. Eihän ole varmuutta siitäkään, ettei jonakin yönä tai keskellä jumalan kirkasta päivääkin, kotona tai matkalla häntä itseäänkin talteen oteta. Ja onko kellään kansalaisella mitään oikeutta ja vapaata päättämisvaltaa edes aikaansa nähden? Pakonalaista on elämä kaikissa suhteissa. Eivätkä tällaisen järjestelmän alaisia ole yksityiset henkilöt, vaan koko kansa.
Kapre Tynni aavisti.
Kirjoitus on vuodelta 1920, jolloin hän oli joutunut lähtemään noin 8'000 muun pakolaisen mukana Suomeen. Se oli ensimmäinen inkeriläisten pakolaisaalto Suomeen. Inkeriläiset uskoivat, että pääsevät omien heimolaistensa joukkoon...
Kaapre Tynni aavisti sata vuotta sitten mihin suuntaan alkoi mennä Inkerin kansan kohtalo Tarton Rauhan (1920) sopimisen jälkeen.
Nyt olemme silminnäkijöinä sille miten Inkerin kansalle kävi viimeisen sadan vuoden aikana. Nyt voimme todeta, että se "Kansallinen murhenäytelmä" josta Tynni kirjoitti sata vuotta sitten, toteutui täydellisesti.
Inkerin yhtenäistä kansa ei ole enää!
Inkerin yhtenäistä kansaa ei ole enää olemassa sen historiallisella alueella eikä missään muuallakaan päin maailmaa. Eikä Suomessakaan! Juuri tänne Suomeen, mahdollisuuden tullen, riensi kovia kokenut Inkerin kansa. Ehkä toivona oli kerääntyä suojaan omien heimolaisten joukkoon. Ehkä Suojassa ollaan, mutta osa sulautuneena kantasuomalaisiin ja suurempi osa venäläistyneenä vahvaan venäläiseen diasporaan Suomessa. Tämä venäläisten joukko on muodostunut nimenomaan kymmenistä tuhansista Inkerin suomalaisista paluumuuttajista!